Olipa kerran Maisa Maanantai ja Tatu Tammikuu. He viettivät joulua hyvin uupuneina ja stressaantuneina.

Jouluruokien ostaminen ja lahjojen pakkaaminen tuntuivat aivan ylivoimaisilta tehtäviltä rankan syksyn jälkeen.

Maisa Maanantai ja Tatu Tammikuu eivät väsymykseltään edes muista juuri mitään joulunpyhistä ja uudesta vuodesta. Siispä he halusivat, että uusi vuosi alkaa rennommin ja paremman hyvinvoinnin merkeissä.

Maisa Maanantai päätti aloittaa paremman elämän heti maanantaina, kun taas Tatu Tammikuu tähtäsi tammikuun alkuun.

Ensimmäinen viikko meni hyvin ja Maisa Maanantai söi joka päivä lounasta vielä torstainakin, piti työpäivän aikana taukoja ja kävi iltaisin kävelyllä. Myös Tatu Tammikuu pisti tietokoneensa kiinni hyvissä ajoin, eikä vastannut iltaisin työpuhelimeensa.

Maisa soitteli Tatulle innoissaan, miten hyvin heidän molempien uusi vuosi on alkanut. Kunnes kymmenen päivän kuluttua Maisa Maanantai istui koneensa ääressä koko päivän ilman taukoja ja unohti syödä lounaansa juoden pelkästään kahvia.

Myös Tatu Tammikuu oli iltaisin niin väsynyt, että makasi sohvalla jaksamatta edes keskustella perheenjäsentensä kanssa.

Niinpä Maisa Maanantai ja Tatu Tammikuu päättivät, että asioille on todellakin tehtävä pikaisesti jotain. Näkihän sen jo peilistäkin, että henkilökohtaisesta hyvinvoinnista on tärkeää pitää huolta.

Maisa lupasi tehdä viikon lounaat itselleen jo etukäteen ja Tatu merkitsi jokaisen kävelemänsä kilometrin ylös. Todellinen yllätys Maisa Maanantaille oli kuitenkin se, että jo seuraavan viikon lounaat unohtuivat ja iltaisin hän surffaili monta tuntia somessa, eikä Tatu Tammikuu käynyt edes kerran viikossa iltaisin ulkona. Sen sijaan hän huomasi laittavansa muutaman työpostin menemään vielä klo 21.30.

Oli menossa vasta 15. päivä tammikuuta, ja tilanne näytti todella huonolta. Maisa Maanantai ja Tatu Tammikuu olivat todella pettyneitä itseensä.

Taas kerran tässä kävi näin.

”Olisihan tämä pitänyt arvata”, he totesivat kuin yhdestä suusta ja jakoivat keskenään ison suklaalevyn.

Maisa Maanantai näki kuitenkin ilmoituksen Aivojen Vuosihuollosta. Myös Tatu Tammikuu innostui siitä saman tien, sillä henkilökohtaisen hyvinvoinnin parantamiseen tulee panostaa kauemmin kuin vain yksi päivä, viikko tai kuukausi.

Essi Juvakka 
viestintävalmentaja, psykologi PsM, psykoterapeutti ET, perheterapeutti
Puhelin

040 756 7374

Sähköposti
[email protected]
Seuraa

 

Ota yhteyttä
Fill out my online form.
Share This