Olen valmentanut työyhteisöjä jo lähes 30 vuoden ajan ja kuunnellut laidasta laitaan mielipiteitä siitä, millaisia asioita esihenkilöissä arvostetaan.

Listani on kyllä tarkentunut vuosien varrella, mutta samat teemat ovat toistuneet aina: hyvä esihenkilö on kuunteleva, arvostava ja oikeudenmukainen.

Montako näistä ominaisuuksista sinä löydät itsestäsi tai omasta esihenkilöstäsi?

1. Kuuntelee aktiivisesti.

2. Mahdollistaa riskien ottamisen ja uusien ratkaisujen kokeilemisen.

3. Huomioi tilanteen määrittelemällä ja muotoilemalla vaikeita asioita uudelleen sitä mukaa, kun ymmärrys niistä lisääntyy.

4. Työskentelee yhteistyössä organisaatioiden ja ryhmittymien rajojen yli haasteiden voittamiseksi.

5. Toimii monitieteisesti ja asettaa johtamisessa prosessitaidot erityisosaamisen edelle. Esihenkilöllä itsellään ei tarvitse olla kaikessa erityisosaamista, vaan kykyä koota se monialaiselta tiimiltään.

6. Kehittää kulttuurisensitiivisyyttä esimerkiksi hyödyntämällä sellaisten ihmisten taitoja, jotka ovat asuneet useissa eri maissa tai työskennelleet sekä julkisissa että yksityisissä organisaatioissa.

7. Ei tee johtopäätöksiä hätiköidysti vaan hyväksyy monimerkityksisyyden ja tekee ratkaisut harkitusti tietoon perustuen.

8. Puolustaa oikeudenmukaisuuden periaatteita ja on niiden suhteen täsmällinen ja läpinäkyvä.

9. Kykenee suodattamaan epävarmuutta, joka voisi muuten hillitä aloitteiden tekemistä.

10. Luottaa yhteisöihin, kykenee delegoimaan ja hyväksyy itsenäisesti organisoituvat tiimit.

11. Kyseenalaistaa ja haastaa sääntöjä eikä anna niiden kehittyä joustamattomiksi kaavamaisuuksiksi.

Hyvä johtaja tukee tiimiään, luo avoimen ja kunnioittavan työilmapiirin ja edistää yhteistyötä ja kasvua.

Essi Juvakka 
viestintävalmentaja, psykologi PsM, psykoterapeutti ET, perheterapeutti
Puhelin

040 756 7374

Sähköposti
[email protected]
Seuraa

 

Ota yhteyttä
Fill out my online form.
Share This