Arvaa mietinkö kaksi kertaa, kehtaanko laittaa tätä kuvaa? Ja päätin kehdata – kuitenkin kahden muun kuvan kanssa – jotta työpaikkojen hirviöt saadaan hiljenemään. Jotta räyhäävät dinosaurukset poistetaan sabotoimasta muiden työn iloa.

Helmikuu on ollut todellinen ristiriitatilanteiden selvittämisten kuukausi monessa työyhteisössä. Mitä se sinulle kertoo? Jotain ehkä ajastamme vai enemmänkin koronauupumuksesta? Vai onko näin ollut aina?

Huomasitko heti kuvan? Ihmettelitkö sitä? Aivan. Valitsin sen, koska epäasiallinen käytös on työpaikoilla liian usein totta. Liian moni ei enää kestä. Liian moni arvostettu työkaveri äänestää jaloillaan, kun ei enää jaksa painostavaa ilmapiiriä.

8 vuotta. 12 vuotta. jopa 18 vuotta…Kyse on niistä 2920, 4380 tai 6570 päivästä, kun yksi ihminen on tyrannisoinut työyhteisöä. Kun muut kärsivät ja kulkevat kuin huopatossutehtaalla, kun yhdellä on lupa käyttäytyä miten sattuu, koska ”Liisa / Lauri nyt vaan on sellainen”.

Vaikka epäasiallinen käytös on jopa lain perusteella kielletty.
Vaikka esihenkilöllä on velvollisuus tarttua huonoon käytökseen.
Vaikka ammattiliitot ovat yhdessä tehneet oppaan ”Hyvä käytös sallittu. Huono käytös kielletty”.

Rumaa puhetta. Asiattomia huomautuksia. Seksistisiä sanoja ja kosketuksia. Huutoa, itkua, raivokohtauksia. Kokemusta paremmuudesta, mukaylivertaisia taitoja, tietää toimitusjohtajaakin paremmin.

Ei enää.

Nämä kaksi sanaa saavat aikaan kymmeniä ihmetyksestä täynnä olevia katseita, epäuskoisuutta, kieltämistä. Ei tilanne muutu. Kaikki on tehty. Emme ole vuosiin enää yrittäneet.

Kyllä muuttuu.

Ja nopeasti. Ja niin on muuttunut.

Työyhteisön kehittäminen kannattaa. Kun työyhteisön tilannetta lähdetään systemaattisesti penkomaan, loistavia tuloksia saadaan nopeasti ja vuosia jatkunut tilanne ratkeaa.

Työyhteisön arvosana 5- on muuttunut 8 ½ ja 6 + on muuttunut 9 -.

Ei ole oikein ja kohtuullista, että kukaan oksentaa ennen työvuoronsa alkua, jos joutuu työskentelemään tietyn henkilön kanssa.
Ei ole oikein ja kohtuullista, että kukaan, moni, itkee, kun joutuu työskentelemään tietyn henkilön kanssa.
Ei ole oikein ja kohtuullista, että yhdellä ihmisellä on oikeus tyrannisoida työyhteisöä.
Ei ole oikein ja kohtuullista, että kukaan joutuu äänestämään jaloillaan, koska ei pysty jatkamaan työpaikassa.
Ei ole oikein ja kohtuullista, että kukaan joutuu työkaverinsa huonon käytöksen takia sairaslomalle.

Tutustu täällä työyhteisövalmennuksen sisältöihin

#epäasiallinenkäytös #KoronaHyvinvointi #koronapahoinvointi #hyvinvointi #työhyvinvointi #johtaminen #esihenkilötyö

Essi Juvakka 
viestintävalmentaja, psykologi PsM, psykoterapeutti ET, perheterapeutti
Puhelin

040 756 7374

Sähköposti
[email protected]
Seuraa

 

Ota yhteyttä
Fill out my online form.
Share This