Työarkeen käytännönläheiset vinkit
Olemme tehneet Siuntion kunnassa menestyksekästä yhteistyötä Essive Oy:n kanssa. Koulutuksia on pidetty muun muassa onnistuneesta kehitys- ja tavoitekeskustelusta sekä taitavasta ajanhallinnasta ja vuorovaikutuksesta. Läsnäolo- ja Teams-koulutuksia on suunnattu sekä esihenkilöille että asiantuntijoille. Erityisen paljon on valmennuspalautteen perusteella pidetty työarjen käytännönläheisistä vinkeistä, joista on oikeasti hyötyä ja jotka muistetaan. Kukapa ei muistaisi ”kilttiä kettua keskellä päivää”. Yhteistyö Essin kanssa on sujunut aina mutkattomasti ja sovitun mukaisesti. Palaute on ollut aina kiitettävää. Voimme lämpimästi suositella yhteistyötä Essin ja Essive Oy:n kanssa.
Anders Ahlskog, henkilöstöpäällikkö, personalchef, Siuntion kunta, Sjundeå kommun
Essi on valmentajana konkari
Työelämän osaamisverkosto Askel Oy tarjoaa henkilöstökoulutusta ay-liikkeen parissa työskenteleville. Olemme toteuttaneet Essin kanssa verkkokursseja mm. teemoista Asiantuntijasta Esihenkilöksi ja Mitä kuuluu hyvinvoinnin pöydälleni. Essi on valmentajana konkari. Hän tekee pohjatyöt hyvin ja räätälöi koulutukset aina valmennettaville sopiviksi. Hän osallistaa koulutettavat hyvin ja osaa ottaa huomioon erilaiset tavat oppia. Koulutukseen osallistuvat saavat hyvät eväät mukaansa ja paljon ajattelemisen aihetta. Essi on luotettava ja täsmällinen. Hän hoitaa sovitut tehtävät aina aikataulussa. Hän on selkeäsanainen ja rauhallinen. Hänen valmennuksistaan saamamme palaute on positiivista ja kiittävää.
Mervi Ylitalo, Koulutuspäällikkö, Työelämän osaamisverkosto Askel Oy