Oliko sinulla asetettuna suuria odotuksia vuodenvaihteelle?
Että joululomat ja muut kyllä palauttelee sinut siitä epätavallisen rankasta syksystä jota oli jaksettu ja jaksettu ja venytty ja venytty. Että tammikuussa sitten olo on taas kuin uudella ihmisellä. Jaksat mitä vaan koska valokin lisääntyy. Ja että ne kaikkein raskaimmatkin ihmiset – työkaverit, läheiset, jopa naapuritkin – ovat kuin taikaiskusta muuttuneet höyhenenkeveiksi vain koska… noh, tammikuu. Uusi vuosi. Senhän se tekee.
Niin ei sitten käynytkään.
Maaliskuu on kohta täällä ja päivät pidentyneet, mutta olo ei ole yhtään sen ihanampi kuin syksylläkään.
Jotain tarttis tehdä…
Siksi kutsun sinut aivojen vuosihuoltoon. Tutustumaan kanssani
1) Mitä kuuluu hyvinvointisi pöydälle muuttuneessa maailmassa?
Kysyn miten aivosi voivat, miten jaksat. Opastan miten annat aivojen levätä, jätät työt työpaikalle ja hallitset jatkuvia keskeytyksiä.
Haluatko elää, olla ja nauttia sen sijaan, että suoritat elämää?
2) Mitä lupaat itsellesi? Oletko läsnä tässä hetkessä tänään ja nyt?
Kuinka laitat tärkeyden ja kiireellisyyden oikeaan järjestykseen. Miten jaat omaa aikaasi työarjessa ja kotona. Miten sanoa EI.
Puhutaan onnistumisen, riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteista.
3) Nukutko koiranunta?
Mitä uni kertoo? Heräiletkö keskellä yötä, aamulla liian aikaisin tai et rauhoitu unille?
Uni paras lääke on. Siitä nauttikaamme.
4) Konkretia ja muutostarpeet omassa ajankäytössä ja kalenterissasi
Mitä teet jatkossa toisin? Mistä voit karsia? Mitä painotat työssäsi?
Millainen on sinun henkilökohtainen hyvinvoinnin ja jaksamisen työkalupakkisi?
Aivojen vuosihuollon jälkeen sinulla on
- käytännön työkaluja omaan ja aivojen hyvinvointiin, järkevään ajanhallintaan, sekä työn ja vapaa-ajan parempaan yhteensovittamiseen
- ymmärrystä omista hyödyllisistä ja haitallisista toimintatavoista muuttuneessa maailmassa
- valmiuksia itsesi johtamiseen
- valmius tunnistaa tekijöitä ja tilanteita, joissa aivot kuormittuvat, työ ja vapaa-aika aiheuttavat stressiä ja ajanhallinta on koetuksella
- tiedossa omat vahvuutesi ja tiedät myös miten hyödynnät niitä
- tunnistettuna myös osa-alueet joita sinun pitäisi kehittää.
Valmennus tapahtuu etänä sähköisen materiaalin ja Hyvinvointipysäkkien tuella.
Hyvinvointipysäkit pidetään Teamsin välityksellä. Jokainen kerta päättyy syvärentoutukseen.
to 10.3.2022 klo 17-18
ma 21.3.2022 klo 17-18 ja
ke 30.3.2022 klo 17-18
Valmennuskokonaisuus sisältää myös kattavat materiaalipaketit sekä ennakko-, väli- ja jatkotehtävät ohjeineen pohdittaviksi. Kaikki Hyvinvointipysäkit tallennetaan ja tallenteet ovat asiakkaiden toiveesta katsottavissa ainakin kesäkuun loppuun saakka.
Valmennuksen päähuomio on aivojen kuormituksen nollaamisen taidoissa, omassa jaksamisessa, välineissä ymmärtää ja hallita kriisiä, kaaosta ja tietotulvaa, järkevässä ajankäytössä sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa.
Valmennuksessa käsitellään myös itsensä johtamisen taitoja, unen ja palautumisen tärkeyttä ja keinoja hallita ja madaltaa sisäistä stressiä, joka pitkään jatkuessaan kuormittaa paljon enemmän kuin osaamme ajatella.
(Valmennuksen arvo 1800 eur)
Huom!
Jos työskentelet terveydenhuollon alalla, valmennus on sinulle maksuton. Siinä tapauksessa laita meille sähköpostia osoitteeseen essi.j[email protected] otsikolla ”Aivojen vuosihuolto TH”
Tammi-helmikuun leiristä sanottua:
* Olen osallistunut kaikenlaisiin hyvinvointijuttuihin. Melkein 50 vuodessa ehtii. En kuitenkaan koskaan tällaiseen. Tästä olen saanut todella paljon.
* Aloitimme HyvinvointiLeirin vasta 20.1.2022, enkä voi uskoa, että näin paljon olen saanut aikaiseksi alle kuukaudessa.
* Olen kuunnellut tallenteet jo kahteen kertaan, joten ihanaa, että ne jäävät minulle käyttöön. Tiedän, että tulen käyttämään syvärentoutuksia vielä monta kertaa myöhemminkin. Niiden kuuntelu on auttanut minua nukkumaan paljon paljon paremmin. Leiri-iltoina olen nukahtanut siten, etten ikinä. Kiitos.